Basic HTML Version
M
IKÄ EROTTAA MUOTOJA
VIERESSÄ
JA
VIERELLÄ
?
75
Vieri
-grammi osana suomen akseligrammien järjestelmää
Suomessa keskeisiä tilasuhteiden ilmaisukeinoja ovat yhtäältä paikallissi-
jat, toisaalta funktioltaan vaihtelevat kieliopilliset sanat eli ns. grammit (ter-
mistä ks. Svorou 1994; suomen kielen osalta Ojutkangas 2005, Huumo –
Ojutkangas 2006). Useat suomen grammit voivat esiintyä vaihtelevasti adpo-
sitioina
(Hän istui pöydän päälle),
adverbeina
(Rosvo hyökkäsi pimeästä
päälle)
tai kiinteämmin verbiin liittyvinä partikkeleina
(Pane tuuletin pääl-
le).
Grammeille ominainen merkitystehtävä on ilmaista sijaintia akseleilla
(ks. esim. Levinson 2003; Ojutkangas 2005; Tenbrink 2007), joihin kuuluvat
frontaalinen
(edessä – takana),
lateraalinen
(vasemmalla – oikealla)
ja verti-
kaalinen
(ylhäällä – alhaalla)
akseli. Kognitiivisen kieliopin termein akse-
lien avulla kuvataan muuttujan eli suhteutettavan sijaintia suhteessa kiinto-
pisteeseen eli suhteutuskohtaan (Langacker 1987, 1991). Esimerkiksi lau-
seessa
Penkki on talon edessä
grammi
edessä
ilmaisee suhteen, jonka muut-
tujana on penkki ja kiintopisteenä talo ja jossa muuttuja sijaitsee kiintopis-
teen lähistöllä tämän etupuoleksi ymmärretyn osan suunnalla. Kutsumme täl-
laista akseleihin suhteutuvaa sijaintia ilmaisevia grammeja akseligrammeiksi.
Akseliston asettaminen suhteessa kiintopisteeseen vaihtelee erilaisten viit-
tauskehysten mukana (suomen osalta ks. Ojutkangas 2005). Luontaisessa
viittauskehyksessä akselit määräytyvät kiintopisteen omista ominaisuuksista
käsin: kiintopisteellä ymmärretään olevan inherentti etu- ja takapuoli sekä
(näiden kautta määrittyvät) oikea ja vasen puoli. Esimerkiksi elollisen olen-
non valinta kiintopisteeksi aktivoi tyypillisesti luontaisen viittauskehyksen:
lause
Kaukalo on porsaan edessä
tarkoittaa kaukalon olevan porsaan sillä
puolella, jolla sen kasvot sijaitsevat ja jonka suuntaan se tyypillisesti liikkuu.
Relatiivisessa viittauskehyksessä akseliston asettaa ulkopuolisen tarkastelijan
näkökulma. Suomen kielessä relatiivinen viittauskehys sopii parhaiten sel-
laisten sijaintisuhteiden kuvaamiseen, joiden kiintopisteellä ei ole luontaista
etu- ja takapuolta, kuten
Pallo on puun edessä
(’katsojan puolella puuta’).
Kolmas viittauskehystyyppi, absoluuttinen viittauskehys, kytkee akseliston
ulkopuolisiin kiintopisteisiin, jollaisia ovat esimerkiksi ilmansuunnat
(Lieto
sijaitsee Turun itäpuolella)
tai suurikokoiset maantieteelliset entiteetit
(Turku
sijaitsee Liedosta merelle päin).
Suomessa absoluuttista systeemiä on luonte-
vinta käyttää juuri maantieteellisten kohteiden sijaintisuhteita kuvattaessa,
mutta eräissä Levinsonin (2003) tarkastelemissa kielissä sitä käytetään pro-
duktiivisesti myös puhuttaessa pienikokoisista esineistä
(Lusikka on kahviku-
pin pohjoispuolella).