Basic HTML Version
R
UDIMENTA
,
SUOMEN KIELEN OPPIKIRJA
1600-
LUVULTA
181
ka’ -muodot ja (vanhassa kirjasuomessa sinänsä tavalliset)
Turcuhun
-tyyppi-
set illatiivit. Kirjasuomeen sittemmin vakiintuneet monikon 1. ja 2. persoo-
nan
mme
,
tte
-persoonapäätteet ovat 1600-luvun kielessä vielä hämäläisyyk-
siä tai satakuntalaisuuksia. Taivutuskaavion
racastit
-asuisen muodon kom-
menttina kieliopissa todetaan mon. 3. p.:n muodon olevan Hämeessä
racasti
-
wat
-asuisen. Verbintaivutuksessa huomiota kiinnittää myös uniikki
he ono
-
wat
’ovat’ -muoto sekä liittomuotojen pääverbin monikon päätteiden horju-
vuus (esim.
cuuluet
~
cuulut
~
cuulet
’kuulleet’), joka poikkeaa jo Petraeuk-
sen (1649) vakiintuneista (ja
kuulla
-verbistä tavattavista lyhentymättömän
cuulla
-tyyppisistä) muodoista. (Palkki 2012: 41–45, vrt. SMS esim. s.v.
en
-
keli
,
he
,
kaiken
ja
kussa
.)
Rudimentan tuntematon tekijä
Crugeruksen laatima sittemmin kadonnut suomen kielioppi
Rudimenta
ei
voi olla, koska tässä työssä tiedetään esitetyn suomessa olevan 12 sijamuotoa
(Kuutti 2012: 18).
Rudimentan
arkaistiset merkintätavat ja murrepiirteetkin
saavat kuitenkin pohtimaan, voisiko kyseessä olla Sundergelteuksen ja Jus-
soilan jesuiittojen toimeksiannosta laatima kielioppi (Palkki – Lauerma –
Kuutti 2009: 13–14), vaikka teoksen kielenpiirteet ovat sinänsä olleet mah-
dollisia vielä 1600-luvun alkupuoliskon suomen kielessä (Palkki 2012). Pori-
laisen ja raumalaisen kirjoittajan yhteistyö selittäisi tämän ajan kielessä yllät-
tävän monikon 1. ja 2. persoonan muotojen
e
-päätteisyydenkin muuten
enemmänkin lounaismurteisiin viittaavassa teoksessa, jos oletamme
e
-päät-
teisten muotojen alueelta (josta ks. Kettunen 1940: kartta n:o 164) kotoisin
olleen Sundergelteuksenkin työtä ennättäneen kirjoittaa. Työn katolisuuteen
tuntuisivat puolestaan viittaavan eräät sanonnat, etenkin
Yxi Vsco yxi totuus
’yksi usko, yksi totuus’. Neitsyt Mariaan viittaavan
Ja mar
-sanonnan seli-
tyksen korjailu näyttää johtaneen sinänsä pikemminkin protestanttisen oloi-
seen huomautukseen (Randén 2012: 33), jonka alla ollut teksti on kuitenkin
poikkeuksellisesti häivytetty ei enää luettavissa olevaksi (Lauerma 2012: 96).
Sellaiset reformoiduille kieliopeille vieraat dispositiopiirteet kuin prosodian
sijainti etymologian ja syntaksin välissä ja verbeistä puuttuva jaottelu persoo-
na- ja impersonaalimuotoihin voisivat myös viitata
Rudimentan
katolisuu-
teen, mutta kyseessä voi olla vain opetuskielioppien käytänne (Kuutti 2012:
17–18, 23; Randén 2012: 37). Aikaisintaan 1650-luvulla kirjoitettuna meille
säilynyt käsikirjoitus ei tietenkään voi olla Sundergelteuksen eikä Jussoilan
omakätisesti kirjoittama.
Rudimentassa
käytettyjen merkintätapojen variaatio
ja eri alueiden murrepiirteetkin voisivat – etenkin käsikirjoitukseen tehtyjen
korjausten (joista ks. Randén 2012: 34) verraten vähäiseen määrään suhteu-