Basic HTML Version
R
UDIMENTA
,
SUOMEN KIELEN OPPIKIRJA
1600-
LUVULTA
179
välin, korkeuden ja isojen ja pienten kirjainten sekä esim.
a
:n ja
e
:n toisistaan
erottuvuuden nojalla (Mäkelä-Alitalo 2012: 15–16).
Rudimenta
on kirjoitettu varsin sujuvalla, pitkiäkin lauseita sisältävällä la-
tinan kielellä. Ortografiassa on joitain samoja klassisesta käytännöstä poik-
keavia piirteitä kuin Petrauksen ja Martiniuksen kieliopeissa (esim. muodot
litera
,
quotuor
), mutta myös eroja (
Rudimentassa
esim.
flexio
, ei
flectio
).
Suoranaisia virheitä on vähän (huom. kuitenkin taivutus
coronis
:
coronidi
, ei
coronidis
). Latinan kieli on
Rudimentassa
myös kuvauksen pohjana, joskin
joitain vertailuja on tehty myös ruotsin kieleen, kerran hepreaankin. (Randén
2012: 33–35, vrt. 28.)
Kieliopin rakenne
Rudimenta
jakautuu viiteen jaksoon:
Nomenclatura
,
Orthographia
,
Ety
-
mologia
,
Prosodia
ja
Syntaxi
. Näistä kaksi ensimmäistä ovat vain virkkeen
mittaisia. Sanastoa kehotetaan opiskelemaan jonkin latinalais-suomalaisen
sanaston tai jokapäiväisen käytännön pohjalta, ortografiasta todetaan vain
suomessa olevan samat kirjaimet kuin ruotsissakin, suomesta puuttuvaa kir-
jainta
ff
lukuun ottamatta.
Kieliopin tärkeimmäksi jaksoksi muotoutuu etymologia, jolla tähän
aikaan ymmärrettiin sanojen rakenteen, merkityksen, yhdistämisen ja myös
taivutuksen analyysia. Suomen kielen sanojen todetaan jakautuvan nominei-
hin, pronomineihin, verbeihin, partisiippeihin, adverbeihin, konjunktioihin,
prepositioihin ja interjektioihin. Useuden ilmaisemista, sanojen johtamista,
kieliopillisen suvun puuttumista ja kahta numerusta (yksikköä ja monikkoa)
esitellään muutamalla lauseella. Nominien todetaan taipuvan kuudessa sija-
muodossa (nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, vokatiivi ja ablatiivi),
kuten latinan kielessä; näiden taivutus esitetään sanojen
Ihminen
,
Mies
ja
Ju
-
mal
’Jumala’ avulla. Adjektiivien komparaatioasteina esitetään positiivi,
komparatiivi, superlatiivi ja „enemmän kuin superlatiivi” (esim.
Caickein
Cunnialisin
’kaikkein kunniallisin’). Pronominit on kieliopin alun pykälä-
merkinnät päättävällä roomalaisella lukusanalla merkitty jakson toiseksi lu-
vuksi. Tässä esitellään ”demonstratiiviset” pronominit
Minä
,
Sinä
,
Hän
,
Se
,
Tämä
ja
Toi
’tuo’, interrogatiiviset pronominit
Cuca
’kuka’ ja
Kenengä
’ke-
nenkä’ ja relatiivinen pronomini
Joca
’joka’. Taivutusesimerkit annetaan
Mi
-
nä
,
Hän
ja
Se
-pronomineista. Luvun kolmanneksi merkitty jakso esittelee
verbit. Näitä todetaan käytettävän sekä aktiivissa että passiivissa, moduksista
indikatiivissa, imperfektissä, optatiivissa ja infinitiivissä, tempuksista pree-
sensissä, (yksinkertaisessa ja ”kompleksisessa”) preteritissä, pluskvamper-
fektissä ja futuurissa, numeruksista yksikössä ja monikossa, kolmessa per-